Turvapaikanhakijat ja heidän käytöksensä on ollut tapetilla viime aikoina. Varsinkin osa naisista joutuu valitettavasti pelkäämään ulkona liikkumista, koska naisien perään huudellaan, heistä otetaan salaa kuvia ja joskus heitä jopa seurataan. Nämä ovat valitettavia tosiasioita, joita olen itsekin joutunut todistamaan. Useissa lehdissä on uutisoitu, kuinka raiskaukset, raiskauden yritykset, lähentelyt ja muu rikollinen toiminta on lisääntynyt viime viikkoina huomattavasti. Jokaisessa jutussa on annettu tekijän tuntomerkit ja aina tekijä on ollut tummaihoinen mies, joka ei välttämättä ole puhunut sanaakaan suomea. Niin valitettavaa kuin se onkin ulkomaalaisten tekemien rikosten määrä on kasvussa. Eikä tämä ole kenenkään oma mielipide, vaan tilastollista tietoa. Asiasta uutisoi Yle.

Tämän hetkistä presidenttiä Sauli Niinistöä ja edellistä presidenttiä Tarja Halosta on vertailtu keskenään. Yksi suuri ero on se, että Niinistö ei ole juuri armahtanut elinkautisvankeja, kuten Iltasanomat kertoo. Niinistö kuitenkin armahti ulkomaalaistaustaisen murhaaja-raiskaajan, joka raiskasi ja sen jälkeen murhasi teinitytön. Hänellä on myös muita seksuaalirikoksia alla. Tämä kyseinen kaveri pääsee vapaaksi ensi vuonna. Varmaa on, että hänet karkotetaan maasta, koska karkottamispäätös on lainvoimainen. Niinistö myös tiesi tämän totta kai, joten ehkäpä tässä säästetään yhteiskunnan rahoja.

 

250px-Scared_Child_at_Nighttime.jpg